Rock ja rock-kulttuuri ovat kulkeneet pitkän matkan kapinallisesta yhteiskunnan valtarakenteita uhmaavasta musiikista ja asenteesta tutuksi ja tuvalliseksi valtavirtamusiikiksi, jota kuulee elokuvien ja mainosten taustamusiikkina. Rockin kuolemasta on puhuttu vuosia. Ensin siitä kuiskuteltiin, mutta nyt rockin kuolemaa julistetaan jo megafoneista. Ja kuoroon ovat liittyneet Kiss-yhtyeen Gene Simmons ja The Who -yhtyeen Reger Daltrey. Ovatko he oikeassa?
Ehkä. Toisaalta jo vuonna 1972 The Who -yhtyeen Roger Daltrey lauloi rockin kuolemasta, ja jo sitä ennen samaa julisti The Doorsin Jim Morrison. Tosiasia kuitenkin on se, että tänä päivänä musiikkimaailma on sirpaloitunut, ja levyjen ostamisen sijasta ihmiset ovat siirtyneet Spotifyyn ja muihin streamauspalveluihin. Totuus on myös, ettei rockia löydy Spotifyn suosikkilistoilta.
Mitä rock on?
1950-luvulla syntyi uusi populaarimusiikin tyyli, jota alettiin kutsumaan rock’n rolliksi. Rock-musiikki sisältää useita eri tyylilajeja. Rockin juuret ovat mustassa bluesissa ja countryssa. Chuck Berry oli ensimmäisiä rockin isoisiä. Rock-bändissä on yleensä laulaja, sähkökitaristi, basisti ja rumpali. Olennaisimpia asioita kappaleissa ovat melodia, kertosäe, vahvat kitarat sooloineen ja lyriikat, jotka yleensä kertovat ihmissuhteista sekä sosiaalisesta muutoksesta.
Nykyään kun ihmiset puhuvat rockista, he näkevät mielissään viiden muusikon muodostaman testosteronibändin. Jäsenillä on päällään nahkaa sekä tatuointeja ja suupielissä röyhyää tupakka. Bändi on usein yhtäkkiä ilmestynyt jostain valloittaakseen koko maailman, eikä pelkästään musiikillaan vaan myös asenteellaan. Mutta jos sellainen bändi nyt ilmestyisikin, asennemaailma on niin muuttunut, että testosteroninen maailmanvalloitus ei enää onnistuisi.
Rockin vanheneminen
Rock on nyt ajautunut samaan asemaan kuin jazz 80-luvulla. Entisestä valtavirtamusiikista, jonka tarkoitus ei koskaan ollut tulla massojen musiikiksi, on tullut keski-ikäisten ja harmaahapsien musiikkia. Kyseiset sukupolvet löysivät rockin teini-iässä, ja he ovat vanhenneet samaan tahtiin entisten idoleittensa kanssa. Ja kun kultakellokädet taputtavat Mick Jaggerin kömpiessä kartanostaan lavalle, siitä on kapina kaukana.
Konkreettiset esimerkit rockin kuolemasta ovat rock-suuruudet, kuten David Bowie, Leonard Cohen ja Chuc Berry, jotka ovat kaikki kuolleet parin viime vuoden sisällä. Ja entiset stadion-rokkarit, jotka ovat vielä hengissä, ovat juuri tehneet jäähyväiskiertueen tai suunnittelevat uutta jäähyväiskiertuetta samalla kun kirjoittavat omaelämänkertoja. Rokkari, joka tulevaisuuden sijasta tuijottaa nostalgisesti menneisyyteen, ei ole kovin rock’n roll.
Milleniaalit ja streamaaminen
Kiss-yhtyeen toinen nokkamies Gene Simmons syyttää rockin kuolemasta milleniaali-sukupolvea. Hänen mukaansa he tanssivat rock-musiikin haudalla samalla kun streamaavat Spotifysta hip hop- ja rap-musiikkia (lähes) ilmaiseksi. Sama sukupolvi katsoo televisioista X-Factoria, joka nostaa tähdiksi laulajia, jotka eivät osaa edes soittaa instrumentteja biisien säveltämisestä ja kirjoittamisesta puhumattakaan. Simmonsilla onkin yksi neuvo rockarin urasta haaveileville: “Älä irtisanoudu päivätyöstäsi.”
Gene Simmons on oikeassa siinä, että streamaaminen on mullistanut musiikkibisneksen. Musiikkia kulutetaan kuuntelemalla tiettyjä kappaleita, ei kuuntelemalla jonkun bändin tai artistin levyä kokonaisuudessaan. CD-levyjä ostavat lähinnä keski-iän ohittaneet miehet. Samat, jotka kaivavat esiin jo tiukakoiksi käyneet 30-vuotta vanhat bändipaitansa ja lähtevät VIP-aitioon nostalgiamatkalle katsomaan paitojensa logoissa näkyvää bändiä – suurimmat tulot muusikot tekevätkin tänä päivänä konserttilipuista.
Beyoncet ja Rihannat
The Killeristä piti tulla milleniaalien iso rock-bändi, mutta niin ei koskaan kuitenkaan tapahtunut. Tänä päivänä listoilla keikkuvat suuret tähdet, jotka heijastavat nykyajan musiikkimakua. Tarjolla on mm. Beyoncea, Rihannaa, Adelea ja Kanye Westea. Samalla musiikkimaailma ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin pirstaloitunutta, ja streamauksen takia kaikki musiikki on kaiken aikaa kaikkien saatavilla.
Tuottamisen ja soundin nousu
Jo pelkkä digitaalinen vallankumous on tehnyt rock-musiikille hallaa. Kun ennen kappaleiden tekijät saivat keskittyä säveltämiseen ja sanoittamiseen, nyt näitä suurempi merkitys on kaupallisten hittikappaleiden tehtailemisella, tuottamisella ja itse soundilla. Musiikin tekijän pitää nykyään olla elektroninen velho. Toisaalta sillä ei sinänsä ole paljon väliä. Marginaalimusiikilla on oma markkinansa, ja marginaalibändit tienaavat mukavasti varsinkin lipunmyynnissä.
Rapin maailmanvalloitus
Maailma kuitenkin muuttuu. Tämän hetken teini-ikäiset ja nuoret aikuiset eivät usko laatikkoajatteluun. Kuten aikaisempienkin sukupolvien, myös heidänkin täytyy löytää oma juttunsa itse. The Whon Roger Daltrey sanoikin The Times -lehden haastattelussa, että nykyään ainoastaan rap-musiikilla on sanottavaa ja asennetta. Rap-musiikissa, toisin kuin rock-musiikissa, on voimakkaasti mukana rahan palvominen. Mutta toisaalta, monet suurista rock-tähdistä ovat monimiljonäärejä.
Rockin tulevaisuus
Rock-musiikin loppua on ennustettu jo pitkään. Nykyään listamusiikista on turha etsiä rock-bändejä Rihannoiden ja Kayne Westien seurasta. Yhtä lailla rock-musiikki loistaa poissa olollaan radiokanavien soittolistoilla. Milleniaalit streamaavat hip hoppia ja räppiä, eikä heidän maailmankuvaansa sovi Keith Richardin edustama rock-asenne. Ainoat paikat, joissa dinosaurus nimeltään Rock on vielä hengissä ja soittaa tukka silmillä sähkökitaraa, ovat suuret konserttilavat. 70- ja 80-luvun suuruudet esiintyvät yleisöille, jotka pitkälti koostuvat heidän itsensä ikäisistään ihmisistä. Onko rock kuollut, vai onko se vain muuntautunut joksikin muuksi?
Rockissa kuitenkin vielä sattuu ja tapahtuu. Musiikkityyli ei ole kadonnut minnekään, se vaan on muuttanut muotoaan ja usein jopa sukupuolta. Tämän hetken me too -maailmassa seksistisille rokkari-miehille ei ole samanlaista sijaa kuin ennen. Ja mielenkiintoisesti tämän hetken rokinta musiikkia tekevätkin naiset, kuten PJ Harvey ja St Vincent. Rock is dead, long live rock’n roll!
