Rock and Roll Hall of Fame

Rock and Roll Hall of Fame on Yhdysvalloissa sijaitseva museo, jonne kerätään rock-artistien, tuottajien ja bändien historiaa, esimerkiksi kitaroita, pinssejä, mikrofoneja ja käsin kirjoitettuja lyriikoita. Säätiö perustettiin vuonna 1983, ja museo avattiin yleisölle 12 vuotta myöhemmin. Cleveland valittiin museon kohteeksi kansanäänestyksellä. Se olikin oiva valinta, sillä ensimmäinen iso rock-konsertti Moondog Coronation Ball järjestettiin siellä, ja todella monet rock-kiertueet ovat alkaneet Clevelandista.

Artisti voidaan valita museoon, jos ensimmäisen levyn julkaisusta on kulunut vähintään 25 vuotta. On kyettävä myös konkreettisesti todistamaan, että artisti on todella vaikuttanut rock-musiikin kehitykseen ja kasvuun. Hall of Fame koostuu neljästä kategoriasta: esiintyjät, ei-esiintyjät, varhaiset vaikuttajat ja tietenkin tukijoukot, joka lisättiin listaan 2000-luvun taitteessa. Esiintyjillä viitataan tietenkin lavalla esiintyviin artisteihin, niin sanottuihin keulakuviin ja ei-esiintyvillä esimerkiksi managereihin ja tekniikasta huolehtiviin.

Valittuja artisteja

Artistien valitseminen aloitettiin jo ennen kuin itse museo avattiin yleisölle. Ensimmäisenä valintavuonna 1986 Hall of Fameen valittiin muun muassa Elvis Presley. Elviksellä on museossa hänen esiintymisasujaan, kuten tunnettu valkoinen timantein koristeltu puku, sekä tietenkin musta nahkatakki ja kauluspaita. Museoon on myös tuotu hänen autonsa ja moottoripyöränsä. Seuraavana vuonna museoon valittiin monta uutta artistia, mukaan lukien Roy Orbison. Hall of Famesta löytyy muun muassa hänen kitaransa.

Kaikista tunnetuimmista artisteista ja bändeistä esimerkiksi Michael Jackson, Nirvana, Bob Marley, Queen ja AC/DC kuuluvat Rock and Roll Hall of Fameen. Michael Jacksonin kuuluisa kimalteleva hanska ja AC/DC:n kaikkien jäsenien kädenjäljet ovat ikuistettuna museoon, jossa fanit voivat käydä niitä katsomassa ja muistelemassa. Vuonna 2018 muun muassa Bon Jovi, Dire Straits ja Nina Simone saivat pitkän odotuksen jälkeen oman paikkansa museosta.

Arkkitehtuuri ja design

Rock and Roll Hall of Fame on kiinalais-amerikkalaisen I. M. Pein suunnittelema ja Leslie E. Robertsonin toteuttama rakennus. 50-metrisen tornin ympärille kiertyy vahvoja geometrisiä rakennelmia, kuten kolmion muotoinen lasinen pyramidi ja lieriön muotoinen suuri halli. Pyramidi toimii sisäänpääsyhallina, jossa ihmiset saa hieman tutustua ympäristöön ja muodostaa siitä ensivaikutelmaa. Rakennuksessa on tämän lisäksi tietenkin myös esittelytilaa, vieläpä reilusti yli 5000 neliömetriä.

  1. M. Pei kertoo suunnitelleensa rakennuksen niin, että siellä voi nähdä ja kuulla rock n’ rollin soivan, vaikka musiikkia ei olisi. Hän pyrki jäljittelemään rockista pulppuavaa energiaa vahvojen muotojen ja ratkaisujen avulla, ja toivoi, että rockin ystävät ottaisivat rakennuksen avosylin vastaan, ja siitä tulisi ainakin Yhdysvalloissa rockin koti. I. M. Pei kyllä onnistui tavoitteessaan, sillä nykyään Hall of Famea kutsutaankin rockin sydämeksi.

Kritiikki

Yleisin Hall of Famen kohtaama kritiikki johtuu siitä, että järjestäjinä toimii vain muutama ihminen, joista kukaan ei ole muusikko tai musiikkialan ammattilainen. Heitä on arvosteltu epäammattimaisien valintojen tekemisestä, ja etteivät he ole ottaneet huomioon todellisia mestariteoksia ja niiden tekijöitä. Rockin tämänhetkisiin superstaroihin on vaikuttanut paljon pienemmät artistit ja tukijoukot, jotka kyllä muodostavat yhden Hall of Famen kategorian, mutta joita ei kuitenkaan ole otettu tarpeeksi mukaan.

Hall of Fameen on päässeet monet blues-, country- ja gospel -musiikkia soittaneet artistit, jopa reggae-laulaja Bob Marley, mutta heavy metallin ja progressiivisen rockin edustajat tuntuvat unohtuneen aivan kokonaan. Osa alkoi jopa vastustamaan koko Hall of Fame -konseptia Bob Marleyn valinnan jälkeen. Monet olivat pöyristyneitä, että rockiin varmasti enemmän vaikuttanut heavy metal jäi reggaen jalkoihin. Väitetään siis, että valitsijoiden oma musiikkimaku vaikuttaa valintaprosessiin liikaa.

Pohjoismaiden edustus Hall of Famella

Ruotsalainen pop-yhtye ABBA on ensimmäinen ja toistaiseksi myös ainoa Rock and Roll Hall of Famelle valittu Pohjoismainen kokoonpano. Valinta tapahtui vuonna 2010 Hall of Famen 25-vuotis juhlapäivänä Waldorf-Astoria hotellissa New Yorkin Manhattanilla. Valinta sai jonkin verran kritiikkiä, sillä ABBA oli pop, eikä rock-yhtye. Valitsijat pystyivät kuitenkin osoittamaan yhtyeen vaikuttaneen laajalti rock-musiikkiin, tuoden sille omanlaisen aaltonsa 70-80 luvuilla. Saa nähdä yltääkö suomalaiset vielä joskus sinne asti!

Hall of Famen tulevaisuus

Rock and Roll Hall of Famen toiminta tulee jatkumaan tulevaisuudessa varmasti varsin normaalisti. Vaikka järjestäjät ovat saaneet kritiikkiä, hyvät puolet kuitenkin peittoavat ne mennen tullen. Joka vuosi järjestetään seremonia, jossa kerrotaan uudet museon siipien suojaan otettavat artistit. Vuonna 2018 sinne valittiin muun muassa Bon Jovi ja Nina Simone. Monet nettisivut ovat spekuloineet tulevia ehdolla olijoita jo hyvin pitkälle, jopa vuoteen 2042 asti. Ensi vuonna, 2019, kuumimpia nimiä ovat Daft Punk ja Notorious B.I.G. Myös Eminemin odotetaan vihdoin saavan paikkansa Hall of Famelta vuonna 2021.