Suomalaista rockia maailmalla

Tuo 1980-luku oli muutenkin niin sanotun glam rockin valtakautta. Hanoi Rocksin perässä Suomessa Dingo saavutti suuren suosion. Sen hitit, kuten Levoton Tuhkimo, Autiotalo sekä Sinä ja Minä eivät jääneet keneltäkään huomaamatta. Dingo rikkoi Suomessa kaikki tuon ajan ennätykset aina keikkailusta levyjen myymiseen. Keulahahmo Pertti ”Nipa” Neumann tunnettiin koko maassa. Dingon paras kultakausi kesti kuitenkin vain pari vuotta. Sama tapahtui myös Hanoi Rocksille.

Samaan aikaan 1980-luvulla muun muassa Eppu Normaali, Pelle Miljoona ja vaikkapa Rauli Badding Somerjoki olivat kovassa nosteessa. Esiintyjät edustivat siihen aikaan nuorisomusiikkia, jota pidettiin kapinallisena sekä myös hieman vaarallisena. Jotkut vanhemmat rajoittivatkin lastensa käymistä näiden yhtyeiden keikoilla. Samoihin aikoihin uriaan aloittelivat myös Ismo ja Ilkka Alanko, jotka ovat sittemmin olleet monissa eri kokoonpanoissa. Näistä tunnetuimpia ovat Hassisen Kone ja Neljä Ruusua.

HIM

Vuonna 1991 Helsingissä perustettiin mm. Ville Valon ja Mikko Paanasen toimesta yhtye His Infernal Majesty. Muutaman vuoden päästä nimi kuitenkin vaihdettiin ja HIM julkaisi esikoisalbuminsa. Se menestyi loistavasti ja sai nimeä myös ulkomaita myöten. Ei siis ihmekään, että kymmenisen vuotta myöhemmin HIMistä tuli ensimmäinen suomalainen yhtye, joka on pystynyt myymään kultalevyyn oikeuttavan määrän Yhdysvalloissa. Tämä tapahtui vuonna 2005 julkaistulla levyllä Dark Light.

HIMin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Join Me, Right Here in My Arms sekä Rip out the Wings of a Butterfly. Ne kuultiin myös aina yhtyeen live-keikoilla. Vuonna 2017 yhtye julkaisi ilmoituksen, joka sai fanit itkemään. HIMin ura oli tulossa tiensä päätökseen. Yhtyeen viimeinen keikka soitettiinkin tuttuun tyyliin Tavastialla Helldone-festivaaleilla vuoden 2017 viimeisenä päivänä. Keikan päättänyt When Love and Death Embrace jäi kaikkien aikojen viimeiseksi live-kappaleeksi.

Hanoi Rocks

Hanoi Rocks oli Michael Monroen ja Andy McCoyn johtama yhtye, jonka muut soittajat vaihtuivat kohtuullisen tiuhaan tahtiin. Kappaleiden melodioista vastasi pääasiassa McCoy, kun taas sanoitus meni melkein tasan näiden kahden kaverin kesken. Yhtye ehti hajota monesti Monroen ja McCoyn keskinäisten riitojen vuoksi. Vuonna 2009 oli kuitenkin selvää, ettei yhtye pystyisi enää jatkamaan yhdessä. Ura lopetettiin sovussa ja molemmat jatkoivat soolouriaan.

Michael Monroen sooloura on hyvinkin onnistunut. Hän aloitteli sitä jo ikään kuin sivuprojektina Hanoi Rocksin aikoihin. Tällöin Monroe julkaisi uuden levyn aina muutaman vuoden välein. Tänä päivänä Monroella menee kuitenkin todella hyvin. Hänet on palkittu monissa gaaloissa ja levyt saavat hyviä arvosteluja. Andy McCoy on yrittänyt julkaista muutamia singlejä, mutta pääosin hän on keskittynyt maalaamiseen ja tehnyt muutamia pienimuotoisia akustisia keikkoja.

Nightwish

Vuonna 1996 Kiteellä perustettu Nightwish oli alkujaan kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen, kitaristi Emppu Vuorisen ja laulaja Tarja Turusen akustinen projekti. Nopeasti yhtyeeseen liittyivät kuitenkin rumpali Jukka Nevalainen sekä basisti Sami Vänskä. Kappaleet syntyivät nopeasti ja Nightwishin ensimmäinen albumi Angels Fall First näki päivänvalon vuonna 1997. Albumi sai ristiriitaisia arvosteluja. Joissakin sitä suitsutettiin aivan uudenlaiseksi musiikkityyliksi, kun taas toiset arvostelut sanoivat, ettei yhtyeellä ole minkäänlaista kaupallista potentiaalia.

Kuitenkin jo parin vuoden päästä yhtyeen perustamisesta Nightwish alkoi kiertää maailmaa aina Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. Hyvin nopeasti yhtyeen maine kovana live-esiintyjänä kiiri ja salit alkoivat olla loppuunmyytyjä. Tähän päivään mennessä Nightwish on käynyt läpi kaksi laulajanvaihdosta ja myös basisti ja rumpali ovat vaihtuneet. Sen lisäksi yhtyeeseen on tullut säkkipillinsoittaja. Nightwish on valloittanut maailmaa muun muassa myymällä Wembleyn stadionin loppuun Floor Janssenin toimiessa keulakuvana.

Von Hertzen Brothers

Von Hertzen Brothers on nimensä mukaisesti kolmen veljeksen muodostama yhtye, joka soittaa klassista ja progressiivista rockia. Yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä Experience vuonna 2001. Se sai jo hyviä arvosteluja ja yhtyeen keikoilla alkoi käydä entistä enemmän faneja. Yhtye löi kunnolla läpi vuoden 2006 levyllään Approach. Se voitti Emman vuoden parhaana rock-albumina ja on tähän mennessä myynyt kultaa. Yhtyeen viimeisin albumi on julkaistu vuonna 2017.

Suomalainen rock tänä päivänä

Suomalainen rock elää ja voi erittäin hyvin. Sen todistavat jo ne kaikki lukuisat yhtyeet, jotka tekevät edelleen tänä päivänäkin hurjan menestyksekästä kansainvälistä uraa. Yksi suomalaisen rockin suurimmista nimistä oli tietenkin Hanoi Rocks. Kyseessä oli juurikin se yhtye, joka viimeistään nosti Suomen kaikkien musiikkifanien huulille. Tarttuvista kappaleistaan ja energisestä esiintymisestään tunnettu yhtye houkutteli salit täyteen niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Aasia oli kuitenkin yhtyeen parasta aluetta ja siellä Hanoi-mania yltyi välillä hurjiin mittasuhteisiin.

Suomalainen rockmusiikki jyrää edelleen maailmalla, eikä loppua näy. Uudet yhtyeet löytävät ulkomaan markkinat helpommin nyt, kun tie on raivattu monen muun yhtyeen toimesta. Kovassa nosteessa ollut Santa Cruz ilmoitti hajoamisestaan kesken Yhdysvaltain kiertueen. Se oli pieni kolaus suomalaiselle rockmusiikille, sillä Santa Cruzin odotettiin olevan seuraava suuren luokan nimi. Nyt kaikki toivo voidaan kuitenkin laittaa Shiraz Lanen hartioille. Yhtyeen vuonna 2018 julkaistu toinen albumi antaa luvan odottaa paljon.