Hard rock -musiikkityyli

Hard rock syntyi 1960-luvun loppupuoliskolla. Se kehittyi alkujaan garage rockista ja blues rockista. Esimerkiksi The Whon alkuaikojen tuotannon sanottiin olevan hard rockia. Sen lisäksi myös kappaleet, kuten The Kinksin You Really Got Me sekä The Beatlesin Helter Skelter johdattelivat musiikkityyliä hard rockin suuntaan. Hard rock on siis monimuotoinen yhdistelmä monia eri musiikkityylejä. Nykyään on olemassa myös hard rockin alalajeja, joista toiset ovat raskaampia ja toiset noudattavat enemmän esimerkiksi blues rockin kaavaa.

Hard rockin valtakautta elettiin erityisesti 1970- ja 80-luvuilla. Sen ajan suosituimpia hard rock -yhtyeitä olivat Scorpions, Deep Purple, AC/DC, Kiss, Rainbow, Status Quo, Aerosmith, Van Halen ja Thin Lizzy. Useat näistä yhtyeistä jatkavat edelleen uraansa samalla linjalla. Esimerkiksi Kiss on kuitenkin ottanut musiikkiinsa paljon vaikutteita myös 1980-luvulla suositusta glam rockista. Päinvastoin myös monien glam rock -yhtyeiden musiikki on saanut vaikutteita hard rockista.

1980-luvulla monet glam rockia ja hard rockia maineikkaasti yhdistelevistä yhtyeistä saavuttivat suuren suosion ympäri maailmaa. Näistä yhtyeistä tunnetuimpia ovat Bon Jovi, Guns n’ Roses, Whitesnake, Def Leppard, Skid Row ja Europe. Myös näiden yhtyeiden musiikkityyli on pysynyt muuttumattomana läpi vuosikymmenten ja ne ovat kokeneet ainoastaan kokoonpanomuutoksia joidenkin jäsenten lopettaessa uransa. Osa 1980-luvun yhtyeistä on jo ehtinyt lopettaa, mutta tehnyt sittemmin comebackin.

Hard rock Suomessa

Hard rockia on alettu soittamaan Suomessa samoihin aikoihin kuin muuallakin maailmalla. Suomen ensimmäisen hard rock -yhtyeen on sanottu olevan 1970-luvulla aloittanut, Seinäjoelta ponnistanut yhtye Hard Rock Sallinen. Yhtye lopetti kymmenen vuotta kestäneen uransa 1984 ja viimeinen keikka soitettiin kotipitäjällä Seinäjoella. Kaikkien yllätykseksi vuonna 2015 Hard Rock Sallinen päätti kuitenkin tehdä muutaman keikan alkuperäisellä kokoonpanolla. Ne sujuivat hyvin, mutta lisää keikkoja ei kuitenkaan tehty.

Muita 1970-luvulla aloittaneita suomalaisia hard rock -yhtyeitä olivat muun muassa Sargofacus, Zero Nine ja Peer Günt. 1980-luvulla suomalainen hard rock -musiikki alkoi levitä laajasti maailmalle, kun Hanoi Rocks soitti ensisointunsa. Tämä Michael Monroen ja Andy McCoyn perustama yhtye saavutti nopeasti suurta suosiota. Muun muassa Guns ‘n Roses ja Mötley Crüe ovat nimenneet Hanoi Rocksin suurimmaksi innoittajakseen, mikä takasi keikkojen olevan loppuunmyytyjä.

Hard rock musiikkityylinä

Hard rockia on aina pidetty kapinallisena, kovaäänisenä ja aggressiivisena. Sähkökitara vie usein suuren huomion ja musiikkityylin kappaleille ovatkin ominaisia monitasoiset ja nopeat soolot. Laulumelodioissa on käytetty usein korkealta ja kovaa tulevaa miesääntä. Entisajan hard rock -yhtyeissä ei juurikaan nähty naisia, mutta muutama sentään: Tunnetuin nainen lienee Joan Jett, joka tuli tunnetuksi The Blackhearts -yhtyeestä. Toinen uraauurtava nainen on ollut saksalainen Doro.

Sittemmin naisia on ollut enemmänkin mukana hard rock -yhtyeissä. Esimerkiksi raskasta rokkia soittava Girlschool nousi aikanaan suureksi suosikiksi. Sitä verrattiin jopa Motörheadiin, koska musiikkityyli oli hyvin samankaltaista. Niin Girlschool kuin mikään muukaan naisista koostuva hard rock -yhtye ei ole koskaan pystynyt kuitenkaan nousemaan kuuluisimmista kuuluisimpien kategoriaan. Sen sijaan yhteistyössä on kyllä ollut voimaa: esimerkiksi Doro on esiintynyt ja levyttänyt useita kappaleita Ozzy Osbournen kanssa.

Grunge ja britpop

1990-luvulla hard rock alkoi saada uusia piirteitä. Yhdeksi tunnetuimmista alalajeista nousi Seattlesta alkunsa saanut grunge. Tunnetuimpia grungea edustavia yhtyeitä ovat Nirvana, Pearl Jam, Stone Temple Pilots, Alice in Chains ja Soundgarden. Varsinkin Nirvanan albumista Nevermind tuli nopeasti koko musiikkityylin sanansaattaja. Kyseiseltä albumilta löytyvätkin sellaiset kappaleet kuin Smells Like Teen Spirit, Come as You Are, Lithium sekä In Bloom, jotka soivat radiossa tänäkin päivänä.

Nirvanan tarina loppui kuitenkin lyhyeen. Yhtyeen keulahahmo Kurt Cobain löydettiin kuolleena kotoaan vuonna 1994. Kuolemaan liittyy edelleen paljon kysymyksiä: Kuolema kuitattiin itsemurhana, mutta monet epäilevät edelleen Cobainin tulleen murhatuksi. Varsinkin vannoutuneet Nirvana-fanit ovat ottaneet Cobainin on-off-tyttöystävän ja lapsen äidin Courtney Loven silmätikukseen. Loven ja Cobainin suhde oli hyvin myrskyisä, joten Loven epäillään liittyneen kuolemaan ainakin jossakin määrin. Asiaan saadaan tuskin koskaan selvyyttä.

2000-luku

2000-luvulla hard rock on todella monimuotoista ja uusia alalajeja on syntynyt aina vain lisää. Nykyään musiikki on entistä raskaampaa eikä esimerkiksi 1970-luvun raskaan rokin yhtyeitä pidetä enää niin kapinallisina. Tämän päivän suosituimpia hard rock -yhtyeitä ovat esimerkiksi Foo Fighters, Audioslave, Rage Against The Machine ja Velvet Revolver. Suomen tämän hetken suosituimpia hard rock -yhtyeitä ovat nuoret Santa Cruz ja Shiraz Lane.

Hevirock

Tällä hetkellä hard rockin suosituin alalaji on ehdottomasti hevimetalli. Se on entistä raskaampaa poljentaa, joka vie kuulijansa muihin maailmoihin sanoitusten mukana. Myös hevillä on useampi alalaji. Nightwish edustaa melodista metallia, jossa korkealla naisäänellä ja kosketinsoittimilla on paljon valtaa. Norjalainen Dimmu Borgir taas on yksi blackmetallin sanansaattajista. Erot metallibändienkin välillä voivat siis olla todella suuria, koska genre on niin valtavan laaja ja monipuolinen.

Rock-tapahtumat Suomessa

Ulkomailla ihmiset yhdistävät suomalaisiin kaksi musiikkigenreä – nämä ovat tango ja rock. Suomalaisten jäyhänherkkää sydäntä lähellä on erityisesti raskas rock, jota ei kuulla viiden tähden hotellien aulabaareissa, paitsi Suomessa tietenkin. Ja kuten jokainen musiikkifani tietää, suosikkibändiä on pakko päästä katsomaan livenä todella monta kertaa. Onneksi Suomi on nykyään festareiden ja muiden rock-tapahtumien runsaudensarvi.

Sanotaan, että Suomen suvi on kaunis, mutta lyhyt – ja siksi siitä pitää ottaa kaikki irti. Ja mikä parempi tapa nauttia valkoisista öistä, ruohon ja auringon lämmittämän hiekan tuoksusta, hyvästä seurasta ja live-musiikista kuin kesäfestarit, joita Suomessa on runsaasti. On vanhoja klassikkofestareita, kuten Provinssi ja Ruisrock, ja uusia tulokkaita, esimerkiksi Helsingin Flow.

Juhannusfestarit

Juhannuksena ihmiset katoavat kaupungeista joko mökeille tai festareille. Festarikattauksia on jokaiseen musiikinnälkään, mutta rockin, ja erityisesti raskaan rockin, ystävät suuntaavat Kauhajoelle Nummirockiin. Nummirock, joka järjestetään Nummijärven ympäristössä, josta ei löydy Ralph Lauren -henkisiä perheitä piknik-vilttien päällä syömässä sushia, vaan tarjolla on mustaa tiukkaa nahkaa, niittivöitä ja rannekkeita sekä värikkäitä bändipaitoja.

Muut juhannusfestarit ovat todellisen rock-kansan mustalla listalla, koska ne eivät ole tarpeeksi rock-uskottavia. Mutta jos haluaa viettää juhannusta elektronisen tanssimusiikin, rapin, suomalaisen iskelmän tai Suomi-popin parissa, kannattaa suunnata esimerkiksi Raumanmeren juhannusfestareille, joka tunnetaan myös nimellä Suomen Ibiza. Muita festareita, jotka saavat suuret massat liikkumaan vauhdilla, ovat Tahkon ja Himoksen juhannus.

Provinssirock

Seinäjoella pidettävä Provinssirock potkaisi ennen suomalaisen rock-kesän käyntiin. Vuodesta 1979 kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna rock-kansa matkusti Lakeuksille ja rokkasi kesäloman alkaneeksi niin, että Törnävän Saari rytisi. Provinssin järjestäjillä oli pitkään pettämätön vainu sen suhteen, kenestä tulee seuraava rock-taivaan pohjantähti tai supernova. Provinssissa onkin esiintynyt vino pino kansainvälisen rockin suuria nimiä The Smithistä REM:iin ja Museen.

Nykyään Provinssi järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna ja vaikka se viime vuosina on ottanut askeleita kaupallisempaan suuntaan, se on silti todellinen rock-kansan festari, jossa musiikkiin intohimoisesti suhtautuvat voivat täysin palkein nauttia huippubändeistä ja aidosta festaritunnelmasta. Tänä kesänä Provinssissa esiintyy laaja skaala suomalaisia bändejä. Ulkomaisia isoja nimiä ovat mm. Offspring ja Biffy Clyro.

Ruisrock

Turussa tapahtuu 6-8. heinäkuuta– Ruisrock on Suomen tunnetuin ja idyllisin rockfestari. Se hetki, jolloin valkoiset majesteettiset laivat lipuvat esiin, kun joku rockin suurimmista nimistä on soittamassa rantalavalla, on aina yhtä nostattava. Ruisrock on tietynlainen ihmisten ja musiikin sulatusuuni. Siellä voi bongata perheitä rauhallisessa tunnelmassa, nahkahousuja, olkihattuihin pukeutuneita hipstereitä ja heitä, jotka kuuntelevat musiikkinsa vain radiosta.

Ruisrock on järjestetty vuodesta 1970 alkaen ja se on Suomen vanhin ja Euroopan toiseksi vanhin rockfestari. Vuosien saatossa rock-kansa on hakeutunut Ruissalon hiekka- ja nurmikentille katsomaan mm. U2:a, Bob Dylania, Nick Cavea, Nirvanaa ja Metallicaa. Tänä vuonna Ruisrock myytiin loppuun ennätyksellisen nopeasti. Kesän esiintyjäkaarti on komea, mutta rockfaneille se voi olla liian elektro-painotteinen.

Ilosaarirock

Joensuussa rokataan Ilosaarirockin tahtiin Ruisrockin jälkeisenä viikonloppuna. Se on myös rock-kansan silmissä vakavasti otettava tapahtuma. Ilosaarirock perustettiin vuonna 1971 ja se on Suomen toiseksi vanhin festari. Ilosaarirockissa rokataan viidellä eri lavalla, ja esiintyviä bändejä ja artisteja on yhteensä yli sata. Tämän kesän isoja ulkomaalaisia nimiä ovat Jack White, mustan metallin suuruus Satyricon ja vaihtorock-suosikki Hurula.

DBTL

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Turussa taas tapahtuu. Silloin on vuorossa Suomen ensimmäinen kaupunkifestivaali Down By The Laituri. Vuodesta 1988 järjestetty festari ripottelee erilaisia musiikkitapahtumia ympäri kaupunkia, ja bändejä voi kuunnella joko Aurajoen ja laiturin läheisyydessä tai klubeilla. Tänä vuonna esiintyjissä on nimiä, joiden takia kannattaa vetää nahkahousut jalkaan: Michael Monroe, Apulanta ja Tom Jones.

Tuska

Kun Seinäjoella rokataan Provinssin tahdissa, Helsingissä elämä on yhtä Tuskaa. Metallifestari Tuska kerää Suvilahteen paljon mustiin pukeutuneita metalli-faneja ja muita alternatiivimusiikin ystäviä. Tuskassa on juhlittu vuodesta 1998 lähtien. Festivaalierikoisuuksia ovat mm. kenttäsauna, TuskaLibre-alue ja Black Dining -ravintola. Viime vuonna Tuskassa tehtiin, kiitos HIM:in, kaikkien aikojen kävijäennätys. Tänä vuonna Tuskassa tarjoillaan Body Countia, Gojiraa ja kaikkien tuntemaa Europea.

Flow-festari

Rock-kesä on hyvä päättää kunniakkaasti Helsingin Suvisaaressa vietettävään Flow-festariin. Hipsterikaveriporukan hyvän fiiliksen taideprojektina vuonna 2004 aloitettu juhla on pienessä ajassa kasvanut yhdeksi Suomen parhaista festareista. Myös ulkomaalainen media jaksaa hehkuttaa sen ainutlaatuisuutta. Erityiseksi Flown tekee mm. se, että se on urbaani musiikki- ja taidefestivaali, jolle esteettiset seikat ovat tärkeitä. Tänä vuonna rock-kansan vetää paikalle Patti Smith.

Kengät jalkaan ja menoksi!

Suomalaiset ovat aina olleet musiikin suhteen harvinaisen intohimoista kansaa. Vaikka taivaalta sataisi kissoja, koiria, rakeita tai meteoriitteja, suomalainen rockfani ei ole millänsäkään, vaan tämä jatkaa rokkaamista festareilla hymy huulilla, tukka märkänä ja vettä kengissä. Suomessa riittää korkealuokkaisia rock-tapahtumia ja varsikin kesällä aika ei meinaa riittää kaiken kokemiseen. Kannattaa kaivaa hyvissä ajoin kalenteri esiin ja kartta käteen, ja alkaa suunnitella, mikä on rock-tapahtuma, jota et missään tapauksessa halua missata. Let’s rock!

Hurriganes

Hurriganes on suomalainen rock-yhtye, joka muodostui 70-luvun alussa. Bändi esiintyi aktiivisesti 70-luvulta vuoteen 1984 ja oli suosituimpien rock-bändien listoilla Suomessa, Ruotsissa sekä Virossa. Bändin nimi Hurriganes on tarkoituksellisesti väärin kirjoitettu sanasta Hurricanes (eli pyörremyrskyt). Hurriganes-bändin tunnetuin jäsen, Remu Aaltonen, otti vaikutteita bändin nimeen amerikkalaiselta rock-bändiltä Johnny and the Hurricanes. Bändin varhaisessa vaiheessa kokoonpano harjoitteli helsinkiläisessä autotallissa, jossa he kirjoittivat ensimmäiset sanoitukset tuleviin radiohitteihinsä. Bändin historia onkin mielenkiintoinen ja vaiheita siinä on riittänyt.

Hurriganes sai nopeasti mainetta energisten live-esitystensä ansiosta. Suomalainen viihdeteollisuus ei ollut aikaisemmin nähnyt niin energistä show’ta. Se oli aikaa, jolloin lavaesiintyminen oli hillittyä ja rauhallista keskittyen musiikkiesitykseen, kun taas Hurriganesilla live-veto oli iso osa kokonaisuutta musiikin ohella. Musiikkityyli oli nopeaa ja menevää, ja bändin kansainväliset vaikutteet kuuluivat musiikissa. Perinteinen rock and roll oli juuri läpimurtovaiheessa maailmalla, mistä Hurriganes otti vahvasti vaikutteita omaan tyyliinsä.

Hurriganes-bändiä on tituleerattu harvinaiseksi bändiksi siksi, että bändi teki paljon kaupallista yhteistyötä ulkomailla, ensimmäisenä suomalaisena bändinä historiassa. Yhtye on mielletty monesti pioneeriksi suomalaisen rock-musiikin genressä – ainakin omassa mittakaavassa. Monet suomalaiset rockyhtyeet ovat vuosien saatossa ottaneet Hurriganesista vaikutteita. Hanoi Rocks -bändin kitaristi Andy McCoy on sanonut, että 70- ja 80-luvun ajan Suomessa on tunnettu vain kaksi aitoa rockyhtyettä: Hanoi Rocks ja Hurriganes.

Pitkä ura päättyi

Hurriganes aloitti uransa autotallista. Perinteinen nuorten poikien aloittama autotallibändi soitti pienellä kolmen hengen kokoonpanolla Helsingissä. Vaikka kokoonpano on vuosien saatossa muuttunut ja jäsenet vaihtuneet, on bändin keulahahmo Remu Aaltonen pysynyt yhtyeen keulakuvana läpi vuosikymmenten. Hurriganes julkaisi vielä 70- ja 80-luvun ajan albumeita vuosittain, mutta vuoden 1984 “Hyrrygames” -albumin jälkeen on bändi julkaissut vain satunnaisesti tuotantoaan. Aina vuoteen 2016 asti julkaisi yhtye tuotantoaan satunnaisesti.

Pitkä ura tuli päätökseen, kun Remu Aaltonen ilmoitti, että on aika antaa tilaa uusille kokoonpanoille, mutta ei ennen kuin Hurriganes olisi pitänyt jäähyväiskonserttinsa Helsingin Jäähallissa tammikuussa 2018. Monta vuosikymmentä soittanut bändi on julkaissut virallisten verkkosivujen mukaan 29 levyä. Aina 70-luvulta 2010-luvulle asti jatkunut ura tuli päätökseen, kun Remu Aaltonen julkaisi viimeiseksi jäävän levyn Electric play vuonna 2016 ollessaan itse jo 70-vuotias.

Monta kokoonpanoa. Yksi Hurriganes.

Hurriganes-bändi on vakiinnuttanut asemansa suomalaisen rock-musiikin pioneerina. Remu Aaltonen on ollut pitkän uran ajan yhtyeen keulakuvana ja vaikuttanut monipuolisesti viihdeteollisuuden kehitykseen Suomessa. Poikkeuksellista on, että Remu Aaltonen tunnetaan yhtyeen laulajana, vaikka alun perin hän oli eri yhtyeiden rumpali. Rumpali-laulajayhdistelmä teki Hurriganesista mielenkiintoisen: Hurriganes-yhtyeen syntyessä Aaltonen soitti rumpuja ja lauloi. Yhtye on nähty monella eri kokoonpanolla, “Remun” pysyen kuitenkin aina keulahahmona.

Rumpali ja laulaja Henry “Remu” Aaltonen, basisti Hugo Christer “Crisse” Häkkinen ja kitaristi Ilkka “Ile” Kallio olivat bändin alkuperäinen kokoonpano 70-luvulla. Kallion erottua yhtyeestä keväällä 1972 hänen tilalleen saapui kitaristi Pekka “Albert” Järvinen, ja näin muodostui yhtyeen tunnetuin kokoonpano. Yhtye soitti kyseisellä kokoonpanolla 70-luvulta 80-luvulle, jonka jälkeen kokoonpano on vaihtunut useasti. Yhtyeen pitkän uran aikana bändin jäseninä ovat soittaneet yhteensä 18 eri muusikkoa.

Sex Drugs and Rock´n Roll

Mikäli on seurannut Aaltosen tai muiden Hurriganes-bändin jäsenten lausuntoja mediassa, käy nopeasti ilmi, että aito rock huokuu jokaisesta bändin jäsenestä. Bändin kielenkäyttö on julkisesti hyvin värikästä ja kirosanojen käyttö ei ole poikkeuksellista. Aitoa rock-henkeä ollaan onnistuttu kuvaamana elokuvassa Ganes, joka kertoo Hurriganes-yhtyeen synnystä 1970-luvulla. Elokuva kuvaa Remu Aaltosen elämää ja vaiheita yhtyeen syntyajoilta. Elokuva kertoo taustoja Aaltosen elämästä tämän asuessa ja kasvaessa Vantaalla.

Ganes-elokuva syventyy bändin alkuvaiheisiin, joissa alkoholi, rikollisuus, seksi ja huumeet kuuluivat oleellisena osana Aaltosen ja bändin elämään. Se paljastaa, että Aaltosen elämään on kuulunut rikollisuus, ja että tunnettu rock-ikoni on istunut lyhyen vankilatuomionkin ennen Hurriganesin huippuvuosia. Iltalehden arvostelija kehui elokuvan rakenneratkaisuja ryhdikkäiksi ja vertasi sitä Johnny Cashin elämästä kertovaan Walk the Line -elokuvaan. Tarina kuvaa vaatimattomista oloista ponnistavan Aaltosen nousemista parrasvaloihin.

Englanti kielenä musiikissa

Bändi lauloi englanniksi kappaleensa ja osa menestystä menevän tempon lisäksi saattoi olla yhtyeen kohtalaisen helpot sanoitukset. Tunnetuimpia kappaleita ovat Get On, I Will Stay, Road Runner sekä Woo-oo-ooo-oo-o, joissa kaikissa helpon melodian lisäksi sanoitukset ovat kohtalaisen suoraviivaiset. Bändi menestyi 1970-luvulla englanninkielisillä sanoituksilla, vaikka yleinen englannin kielen taito kansalla ei ollut nykytasolla. Bändin lavaesiintyminen oli riehakasta, ja myöhemmässä vaiheessa bändi nähtiin esiintyvän jo kahden rumpusetin kanssa.

Bändin vaikutus musiikkituotantoon

Hurriganes toimi yhtenä suurena vaikuttajana Suomen musiikkituotantoon. Bändin menestyksestä on kirjoitettu kirjoja sekä tuotettu elokuva. Yhtyeen keulakuvana tunnettu Aaltonen on ajanut aina 1970-luvulta asti uudistuksia muusikoiden oikeuksiin. On kuultu, että Hurriganesin menestyksen aikana Aaltonen vaati parempia oloja ja suurempia palkkoja muusikoille. Tämä vaikutti kokonaisuudessa alan kehitykseen Suomessa muun muassa palkkauksen osalta. Aaltonen on myös nähty Idols-tuomaristossa, jossa hän on valmentanut alalle uusia tulokkaita.

Eppu Normaali

Kokoonpanon historia liittyy vahvasti Ylöjärvellä perustettuihin erilaisiin yhtyeisiin, joiden jäsenet olivat pitkälti samoja kuin lopullisessa Eppu Normaalissa. Bändin ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui Rockin SM-kisojen karsintojen yhteydessä vuonna 1977 Gorillassa. Eppu Normaali – tai tuttavallisemmin Eput – eivät menestyneet kisoissa, mutta tuomaristossa istunut Juice Leskinen vaati yhtyeelle vähintäänkin kunniamainintaa. Palkinto oli vahva osoitus sen potentiaalista.

Pian tämän jälkeen yhtyeen demonauhan “Poliisi pamputtaa taas” aiheutti ihastuneita huokauksia tunnetussa levy-yhtiössä, jonka perustaja Epe Helenius kutsui yhtiön levyttämään. Tämän seurauksena Eppu Normaalin ensimmäinen albumi, Aknepop ilmestyi vuonna 1978. Levy sai hyvät arvostelut ja se myi noin 2 000 kappaletta. Julkaisu myi lopulta kultaa vuonna 1994, kun se ilmestyi uudelleen CD-versiona.

Akun tehdas

Mikko Saarelan sanoittama Akun tehdas ilmestyi vuonna 1980 ja siinä on havaittavissa yhtyeen muutos punkista kevyempään suuntaan. Albumi sai hyvän vastaanoton ja levyltä julkaistiin singleksi myös “Puhtoinen lähiöni”, joka oli vuosien 1979-1980 suurimpia hittejä. Levy menestyi loistavasti ja sitä on myyty noin 57 000 kappaletta. Sen kappaleissa on havaittavissa huumorin avulla esitettyä yhteiskuntakritiikkiä.

Vuosien 1981 ja 1983 yhtiöltä ilmestyi jopa kolme albumia. Cocktail Bar, Tie vie, Aku ja köyhät pojat saavuttivat vaihtelevaa suosiota. Tämän ajanjakson aikana myös yhtyeen sanoittaja vaihtui Mikko Saarelasta Martti Syrjäksi. Kaurismäen veljekset ohjasivat yhtyeestä ikonisen dokumenttielokuvan “Saimaa-ilmiö”, joka seuraa yhtyeen kiertuetta Saimaalla. Tämä teki kokoonpanoa tunnetuksi myös keikkalavojen ulkopuolella.

Eppu Normaalin suosio räjähtää

Yhtyeen varsinainen suosio räjähti käsiin vuosina 1984-1986, jolloin yhtye julkaisi kolmen vuoden aikana peräti kolme suomirockin klassikoksi muodostunutta levyä. Niiden yhteismyynti läheni jopa puolta miljoonaa kappaletta. Kappaleet, kuten “Rupisia riimejä, karmeita tarinoita”, nostivat Eput takaisin koko kansan tietoisuuteen. Moni pitääkin tätä ajankohtaa Eppu Normaalin kulta-aikana, jonka maineella yhtye ratsastaa vielä tänäkin päivänä.

Eppu Normaalien kahdeksas albumi on monien musiikin kuuntelijoiden mielestä yhtyeen paras julkaisu. Sen tunnetuimmat biisit ovat “Vuonna 85”, “Kitara, taivas ja tähdet” ja “Voi kuinka me sinua kaivataan”. Viimeistään tämä levy vakiinnutti Eppu Normaalin aseman yhtenä suomalaisen rocktaivaan kirkkaimpana tähtenä. Tämän jälkeen yhtyeeltä ilmestyi tasaisin väliajoin vielä monta uutta albumia, jotka saavuttivat suurta suosiota.

Eput vuoden 1994 jälkeen

Yhtye juhlisti kymmenvuotista taivaltaan vuonna 1994. Vuosien 1994-2003 bändi keikkaili harvakseltaan eikä siltä ilmestynyt paljoakaan uusia kappaleita. Jäsenet päättivät kukin keskittyä omiin sooloprojekteihinsa ja Eppu Normaali siirtyi puolittain tauolle. Monet fanit pelkäsivät, että yhtye lopettaa kokonaan. Nämä pelot osoittautuivat turhiksi, kun kokoonpanolta ilmestyi pitkän ajan jälkeen vuonna 2004. single “Suolaista sadetta”.

Eppu Normaali esiintyi samana vuonna Tampereen Ratinan Stadionilla 30 000 ihmisen yleisölle. Lokakuussa 2004 yhtyeeltä ilmestyi vihdoin uusi studioalbumi “Sadan vuoden päästäkin”, joka nousi listojen kärkeen. Tavoistaan poiketen Eppu Normaali julkaisi kappaleesta ”Suolaista sadetta” musiikkivideon, joka oli yhtyeen historian ensimmäinen musiikkivideo. Pelkästään YouTubessa se on saavuttanut jo yli 1,7 miljoonaa katselukertaa.

Yhtyeen kokoonpanon muutokset

Eppu Normaalin kokoonpano on pysynyt hyvin alkuperäisenä. Se on muuttunut ainoastaan basistin kohdalla, joka on vaihtunut vuosina 1979 ja 1989. Mikko Saarelan jätettyä yhtyeen vuonna 1979 bassoon tarttui Mikko Nevalainen. Saarela jatkoi sanoittajana työskentelyä vielä tämän jälkeen, mutta työskentely oli vaikeaa Helsingissä asuvan jäsenen kanssa, minkä takia Martti Syrjä siirtyi yhtyeen bändin pääsanoittajaksi vuonna 1982.

Nykyinen kokoonpano

Eppu Normaalien nykyinen kokoonpano on pysynyt täysin samana, jo vuodesta 1989. Kokoonpano on seuraava: Martti Syrjä (laulu), Mikko Syrjä (kitara ja laulu), Juha Torvinen (kitara), Sami Ruusukallio (basso ja laulu), Aku Syrjä (rummut). Yhtyeen musiikki siirtyi 2000-luvulla yhä enemmän monivivahteisempaan ja tunteellisempaan suuntaan, joka heijasti yhtyeen kasvua muusikkoina ja ihmisinä.

Elokuussa 2016 yhtye veti jälleen kerran 30 000 ihmistä vetävän Ratinan stadionin täyteen samalla, kun yhtyeestä ilmestyi 40-vuotisen uran kunniaksi Eput-dokumenttielokuva. Juhlavuoden aikana yhtyeestä tehtiin myös uusi kirja sekä valokuvanäyttely. Eppu Normaali esiintyi viimeisen kerran Oulussa 26.8.2017, jonka jälleen yhtiö siirtyi määrittelemättömän pituiselle tauolle. Lopullista päätöstä yhtyeen lopettamiseksi ei ole kuitenkaan tehty.

Tekevätkö Eput paluun?

Eppu Normaali on yksi kaikkien aikojen suurimmista rock-nimistä, jonka suosiolle ei näy loppua. Yhtyeen perustettiin Ylöjärvellä ja alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Martti Syrjä (laulu), Mikko “Pantse” Syrjä, Aku Syrjä (rummut) sekä Mikko Saarela (basso) ja Juha Torvinen (kitara). Yhtyeen nimi tuli Mel Brooksin ohjaamasta elokuvasta Frankenstein Junior, jossa esiintyi nimi “Abby Normal”. Yhtyeen alkutaival liittyi voimakkaasti punkmusiikkiin, kunnes musiikki alkoi saada enemmän melodista suuntaa. Uran alussa sen pääasiallisena sanoittajana toimi Mikko Saarela, joka jatkoi roolissaan aina vuoteen 1981 saakka.

Eppu Normaalilla on edelleen erittäin vankka fanikuntansa, joka todennäköisesti odottaa tämän legendaarisen yhtyeen paluuta. Sen musiikki vetoaa ihmisiin sosiaaliseen taustaan ja ikään katsomatta. Eppu-fanit pyörittävät omaa nettisivustoaan, kun taas yhtyeellä on myös omat viralliset nettisivut. Kaikkien fanien kannattaa seurata sivustoja, jotka ovat täynnä mielenkiintoista tietoa. Sivut ovat myös todennäköisesti ensimmäiset alustat, jossa ilmoitetaan yhtyettä koskevista uutisista.

Suomirokin historia ja nykypäivä

Suomalaiset ovat esittäneet rockmusiikkia aina 1950-luvulta lähtien, jolloin se sai varsinaisesti alkunsa. Aluksi oli tavanomaista esittää käännösbiisejä ulkomailla suosituista kappaleista. 1960-luvulla musiikkiuransa aloittanut Irwin Goodman oli yksi ensimmäisistä suomalaisartisteista, joka ei tyytynyt käännösbiiseihin vaan sävelsi itse kappaleensa. Hänen biisiensä sanoittajana toimi puolestaan Vexi Salmi. Samaisella vuosikymmenellä uransa aloitti myös paremmin nimellä Hector tunnettu Heikki Harma sekä 1980-luvun alussa tamperelaistunut Dave Lindholm.

Rokki oli vielä puhtaasti nuorisomusiikkia ja esimerkiksi Beatlesin poikien “pitkät” hiukset kauhistuttivat. Yhtenä suomirokin merkkipaaluista on pidetty Juice Leskisen vuonna 1974 julkaisemaa Marilyn-singleä, jossa odotettiin kaihoisasti tähden riisuvan jumpperinsa. Muita tämän suomirokin pioneerin tunnettuja kappaleita ovat olleet muun muassa Kaksoiselämää, Syksyn sävel ja Viidestoista yö. 1970-luvun puolessa välissä suosionsa huipulla oli myös Rauli ”Badding” Somerjoki, joka oli menehtyessään vuonna 1987 vain 39-vuotias.

Suomirokin kulta-aikaa

Badding muistetaan muun muassa kappaleistaan Paratiisi, Ikkunaprinsessa ja Tähdet, tähdet. 1970-luvulla Suomeenkin rantautunut punk innoitti monia lauluntekijöitä ja 1980-luvun alussa vaikutuksia haettiin ns. uuden aallon rockista. Monet yhä tänäkin päivänä suositut ja esiintyvät artistit aloittivat uransa, muiden muassa Pelle Miljoona, Kauko Röyhkä, Kari Peitsamo ja Tuomari Nurmio. Ismo Alanko luotsasi sekä Hassisen kone että Sielunveljet -bändejä. Hänen veljensä Ilkka oli puolestaan perustamassa Neljä Ruusua -bändiä.

1980-luvulla alkunsa saivat monet suomirokin jättiläiset: Popeda, Dingo, Leevi and the Leavings, Eppu Normaali sekä Yö. Rokkaamisensa aloitti myös Neljä Ruusua, Miljoonasade sekä Kolmas Nainen. Suomalaisten viehtymys suomen kielellä laulettuun rockiin on näkynyt käytännössä aina. Kuitenkin esimerkiksi Wigwam ja Hurriganes rokkasivat rohkeasti englanniksi. Vuonna 1979 perustettu Hanoi Rocks oli pitkään kansainvälisesti menestynein suomalaisbändi, eikä syyttä. Loistavat biisit ja energinen lavashow villitsivät aina Yhdysvalloissa ja Japanissa saakka.

Punkkia ja naisrokkareita

Miesrokkareiden lisäksi suomirokin kulta-aikoina lavoja valloittivat muun muassa Tuula Amberla, Muska, Liisa Akimof sekä Virve ”Vicky” Rosti. Punkbändejä perustettiin ympäri Suomea aatteen mukaisesti soitto- tai laulutaitoja korostamatta. Tärkeämpää oli yhteiskunnallinen kantaaottavuus ja vaikuttaminen tai – bändistä riippuen – hauskanpito. Tahtia ei haitannut edes julkinen paheksunta. Vuosi 1978:han muistetaan muun muassa siitä, että silloin onnistuttiin estämään Sex Pistolsin esiintyminen Suomessa. Kyseinen bändi tekikin sitten ensiesiintymisensä Suomessa vasta vuonna 1996.

80-luvun hardcore punk -bändeistä muistetaan ainakin Kaaos, Lama, Terveet kädet, Kohu-63, Riistetyt ja Appendix. Vuonna 1988 perustettiin ikisuosittu Klamydia – ja tällä viitataan siis vaasalaisbändiin, ei sukupuolitautiin. Yksi suomipunkin ja -rockin merkkipaaluista oli Tehosekoitin-yhtyeen Ari ”Arska” Tiaisen perustama lahtelainen Levy-yhtiö, jonka tallissa oli Tehosekoittimen lisäksi myös muun muassa Apulanta. Vuonna 1991 perustetun bändin virta ei ole vieläkään loppumassa, vaan se jaksaa villitä yhä yleisöään turuilla ja toreilla.

Metallin hurmosta

Nykyään suomalaiset ovat varsinaista metallimusiikkikansaa. Näin ei ole luonnollisestikaan ollut aina, vaan Suomeen rantautuessaan metallimusiikki muodosti punkin lailla alakulttuurin, jonka edustajia ei katsottu aina hyvällä. Hard rock -bändien pioneereja ovat olleet muun muassa vuonna 1976 perustettu Peer Günt sekä 1978 perustettu Zero Nine. 1980- ja 1990-lukujen taitteesta muistetaan esimerkiksi keravalainen Stone, jota pidetään yhtenä suomalaisen trash metallin uranuurtajista. Metallibändien 1990-luvulla aloittamalle maailmanvalloitukselle ei näy loppua.

Nightwishin, The Rasmuksen ja HIMin lisäksi kansainvälisesti menestyneitä bändejä ovat olleet muun muassa Sentenced, Amorphis, Apocalyptica, 69 Eyes, Children of Bodom, Sonata Arctica ja Lordi. Eikä pidä unohtaa myöskään suomen kielisistä sanoituksistaan tunnettuja bändejä ja artisteja, kuten CMX, Kotiteollisuus, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Stam1na, Zen Cafe, Maija Vilkkumaa, Happoradio ja PMMP. Viime vuosina esimerkiksi Litku Klemetti, Mara Balls ja Death Hawks ovat ihastuttaneet musiikillaan.

Suomalainen rock elää ja voi hyvin

Tässä siis muutamia alalla vaikuttaneita ja yhä edelleen toimivia tekijöitä. Vaikka tässä ei ole ollutkaan mahdollista nostaa esiin läheskään kaikkia suomalaisen rockin kärkinimiä, jo tästä listauksesta noussee esiin, miten monipuolisesta genrestä on kysymys. Mielenkiintoista on sekin, miten soittolistojen kärjessä keikkuu yhä tuttuja nimiä vuosikymmenten takaa. On ilahduttavaa, miten vanhat herrat ja daamit jaksavat yhä rokata tuottaen kulttuuria ja elämyksiä sekä suomalaisille että myös kansainvälisille yleisöille.

Rock sieluissamme ja sydämissämme

Suomalaisen rockin juuret ulottuvat aina 1950-luvulle asti. Vuosikymmenten varrella erilaiset kansainväliset suuntaukset ovat ulottuneet myös suomirokkiin ja niin punk, uusi aalto kuin metallikin ovat näkyneet – ja kuuluneet – kotimaisessakin tuotannossa. Tässä artikkelissa kerrotaan joistakin merkittävimmistä artisteista ja bändeistä suomalaisrockin saralta. Mukaan mahtuu niin suomen kuin englannin kielelläkin levyttäneitä, joista jälkimmäisistä osa on kerännyt mainetta ja kunniaa myös kansainvälisillä areenoilla. Kaiken kaikkiaan suomalainen rock voikin vallan mainiosti ja se jaksaa viehättää sukupolvia toisensa perään.

Samalla voi ajatella, että on tultu kauas niistä ajoista, jolloin rockmusiikki oli ainoastaan nuorisomusiikkia. Samalla kun rockista on tullut massojen musiikkia myös alkuaikojen kapinallisuuden ja paheellisuuden konnotaatiot ovat saaneet väistyä. Rokki on monella tapaa tärkeä osa suomalaista kulttuuria, minkä lisäksi myös musiikin taloudellinen merkitys on alettu ymmärtää – suomalainen rock voidaan nähdä vientituotteena. Rock on kuitenkin ennen kaikkea jotain, joka elää sieluissamme ja sydämissämme, ei lompakoissa.

Red Hot Chili Peppers

Suosittu Red Hot Chili Peppers on aikakautensa kiistanalaisin musiikkiyhtye ja sen keulahahmot tunnistetaan myös konserttilavojen ulkopuolella. RHCP ei ole koskaan pelännyt murtaa normeja ja ottaa kantaa. Heidät muistetaan parhaiten hulluista esiintymisasuista tai pikemminkin niiden puutteesta. Los Angelesissa vuonna 1983 perustetun bändin kokoonpanon muodostavat tänä päivänä laulaja Anthony Kiedis, basisti Michael ”Flea” Balzary, rumpali Chad Smith ja kitaristi Josh Klinghoffer. Perustajajäseninä olivat Kiedisin ja Flean lisäksi rumpali Jack Irons ja kitaristi Hillel Slovak.

Red Hot Chili Peppersin musiikkia voidaan kuvailla sanoin funk rock, mutta vuosien mittaan bändi on imenyt musiikkiinsa vaikutteita myös punkista ja psykedeelisestä rockista. Maailmanlaajuisesti Red Hot Chili Peppersin menestys on ollut parempaa kuin millään muulla rockyhtyeellä. Heidän albumejaan on myyty yli 80 miljoonaa kappaletta ja he ovat voittaneet kuusi Grammy -palkintoa.

Menestyksensä johdosta RHCP pääsi Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2012. Bändin viimeisin studioalbumi on nimeltään ”The Getaway”. Yhteensä 11 albumilta on noussut useita hittikappaleita kuten ”Under the Bridge”, ”Californication”, ”Give it away”, ”Scar Tissue” ja ”Snow (Hey Oh)”. Kaupallisesti menestynein levy on vuonna 1999 julkaistu ”Californication”, jota on myyty melkein 16 miljoonaa kopiota.

Tarina alkaa Los Angelesista

Yhtyeen vaikeuksia ja henkilökohtaisia kriisejä täynnä oleva ura alkoi 1980-luvun Los Angelesista. Vuonna 1983 lukion samalla luokalla opiskelleet Anthony Kiedis, Micheal ”Flea” Balzary ja rumpali Jack Irons päättivät perustaa bändin, josta syntyi Tony Flow and the Miraculously Majestic Masters of Mayhem. Jo tuolloin energinen lavaesiintyminen erotti yhtyeen muista ja he saivat koko ajan uusia keikkoja.

Suosion myötä nimi vaihtui myös Red Hot Chili Peppersiksi. Tuolta ajalta on peräisin yhtyeen persoonallinen tapa esiintyä alasti, vain sukka sukukalleuksiensa ympärillä. Yhtye sai sovittua levytyssopimuksen EMI American ja Enigma Recordsin kanssa ja ensialbumi The Red Hot Chili Peppers ilmestyi kauppoihin jo 1984. Albumi ei päässyt musiikkilistoille, mutta se oli tärkeä alku.

Suosion nousu ja kriisit

Toinen albumi, vuonna 1985 julkaistu Freaky Styley esitteli monipuolisempaa musiikkityyliä. Vanhaan tyyliin oli lisätty vaikutteita punkista ja funkista. Kiedis hakeutui ensimmäisen kerran vieroitushoitoon, jonka tuomalla uudella innolla syntyi vuonna 1987 julkaistu The Uplift Mofo Party Plan. Levy menestyi ensi kerran listoilla. Menestystä varjosti kitaristi Hillel Slovakin kuolema heroiinin yliannostukseen, jonka jälkeen myös rumpali Irons erosi.

1980-luvun lopulla laulaja Kiedis meni uudestaan vieroitushoitoon ja yhtye koki useita jäsenmuutoksia. Lopulta kitaristiksi löytyi John Frusciante, jolla tuli olemaan merkittävä rooli yhtyeen soundissa ja menestyksessä. Samoin rumpali Chad Smith liittyi bändiin. Uusi kokoonpano levytti vuonna 1989 julkaistun Mother`s Milk-levyn, joka nousi Billboard listalla sijalle 52 ja toi yhtyeelle ensimmäisen kultalevyn. Menestys lähti nousuun.

Blood Sugar Sex Magik räjäytti potin

Erittäin pitkän valmistelun jälkeen bändi julkaisi vuonna 1991 Blood Sugar Sex Magik-albuminsa. Albumi nousi vuoden sisällä Yhdysvaltojen albumilistan kolmanneksi ja etenkin hitit ”Suck My Kiss”, ”Under the Bridge” ja ”Give It Away” tekivät bändistä kansainvälisiä rocktähtiä. Albumin kiertueella heidän lämmittelijöinään olivat esimerkiksi Smashing Pumpkins ja Nirvana. Kitaristi John Fruschiante ei kuitenkaan kestänyt paineita ja erosi.

”Give It Away”-single toi yhtyeelle ensimmäisen Grammy-palkinnon ja RHCP palkittiin vuonna 1992 kolmella MTV Video Music Awards-palkinnolla. Kitaristi Dave Navarro liitettiin bändiin vuonna 1993. Navarron kanssa bändi julkaisi seuraavan studioalbuminsa One Hot Minuten vuonna 1995. Se oli tyyliltään synkkä ja sisälsi vaikutteita heavy metallista sekä psykedeelisestä rockista. Albumi sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta oli kaupallinen menestys.

Hittialbumi Californication ja suosion löytyminen uudestaan

Vuonna 1998 bändi koki kriisin, kun tiet Navarron kanssa erosivat. Hänet korvattiin taas Frusciantella, joka oli läpikäynyt henkilökohtaisia ongelmia. Yhtye jatkoi musiikin tekoa vanhalla tyylillään ja positiivisuudellaan, jonka tuloksena syntyi vuonna 1999 Californication. Albumi menestyi kansainvälisesti paremmin kuin aikaisemmat albumit ja siitä muodostui bändin ykkösalbumi. Albumia seurasi yhtyeen uran suurin ja mahtavin Californication-kiertue.

Menestyksen jatko ja tauon paikka

Californicationin menestyksen siivittämänä yhtye työskenteli seuraavan albuminsa, By The Way:n parissa. Vuonna 2002 julkaistu albumi oli musiikkityyliltään edellisiä albumeita rauhallisempi, modernimpi ja äänimaailmaltaan monipuolisempi. Albumi jatkoi Californicationin suosiota. Sen jälkeen julkaistiin kokoelmalevy Greatest Hits ja vuonna 2006 Grammy-palkittu Stadium Arcade, joka menestyi yli 27 maassa. Stadium Arcade -kiertueen jälkeen laulaja Kiedis ilmoitti bändin tarvitsevan tauon.

Paluu lavoille ja I`m With You

Kitaristi John Frusciante jätti tauon aikana bändin ja hänen tilalleen otettiin nuori Josh Klinghoffer. Yhtye palasi lavoille vuonna 2010 Neil Youngille omistetussa live-konsertissa. Vuoden päästä ilmestyi seuraava albumi I`m With You. Kansainvälisesti menestynyt albumi oli lisäksi Grammy-ehdokas vuonna 2012 ja samana vuonna RHCP valittiin Rock and Roll Hall of Famen jäseniksi.

The Getaway

I`m With You -albumin jälkeen yhtye esiintyi vuoden 2014 Super Bowlin puoliaika-show’ssa. Uusin ja viimeisin albumi The Getaway julkaistiin vuonna 2016. Albumia seurasi suuri maailmankiertue, jonka aikana bändi esiintyi kolme kertaa Suomessa. Uransa aikana yhtye on esiintynyt 10 kertaa Suomen lavoilla, joista ensimmäinen oli The Uplift Mofo Party Plan -kiertueen aikana vuoden 1988 Seinäjoen Provinssirockissa.

Rock and Roll Hall of Fame

Rock and Roll Hall of Fame on Yhdysvalloissa sijaitseva museo, jonne kerätään rock-artistien, tuottajien ja bändien historiaa, esimerkiksi kitaroita, pinssejä, mikrofoneja ja käsin kirjoitettuja lyriikoita. Säätiö perustettiin vuonna 1983, ja museo avattiin yleisölle 12 vuotta myöhemmin. Cleveland valittiin museon kohteeksi kansanäänestyksellä. Se olikin oiva valinta, sillä ensimmäinen iso rock-konsertti Moondog Coronation Ball järjestettiin siellä, ja todella monet rock-kiertueet ovat alkaneet Clevelandista.

Artisti voidaan valita museoon, jos ensimmäisen levyn julkaisusta on kulunut vähintään 25 vuotta. On kyettävä myös konkreettisesti todistamaan, että artisti on todella vaikuttanut rock-musiikin kehitykseen ja kasvuun. Hall of Fame koostuu neljästä kategoriasta: esiintyjät, ei-esiintyjät, varhaiset vaikuttajat ja tietenkin tukijoukot, joka lisättiin listaan 2000-luvun taitteessa. Esiintyjillä viitataan tietenkin lavalla esiintyviin artisteihin, niin sanottuihin keulakuviin ja ei-esiintyvillä esimerkiksi managereihin ja tekniikasta huolehtiviin.

Valittuja artisteja

Artistien valitseminen aloitettiin jo ennen kuin itse museo avattiin yleisölle. Ensimmäisenä valintavuonna 1986 Hall of Fameen valittiin muun muassa Elvis Presley. Elviksellä on museossa hänen esiintymisasujaan, kuten tunnettu valkoinen timantein koristeltu puku, sekä tietenkin musta nahkatakki ja kauluspaita. Museoon on myös tuotu hänen autonsa ja moottoripyöränsä. Seuraavana vuonna museoon valittiin monta uutta artistia, mukaan lukien Roy Orbison. Hall of Famesta löytyy muun muassa hänen kitaransa.

Kaikista tunnetuimmista artisteista ja bändeistä esimerkiksi Michael Jackson, Nirvana, Bob Marley, Queen ja AC/DC kuuluvat Rock and Roll Hall of Fameen. Michael Jacksonin kuuluisa kimalteleva hanska ja AC/DC:n kaikkien jäsenien kädenjäljet ovat ikuistettuna museoon, jossa fanit voivat käydä niitä katsomassa ja muistelemassa. Vuonna 2018 muun muassa Bon Jovi, Dire Straits ja Nina Simone saivat pitkän odotuksen jälkeen oman paikkansa museosta.

Arkkitehtuuri ja design

Rock and Roll Hall of Fame on kiinalais-amerikkalaisen I. M. Pein suunnittelema ja Leslie E. Robertsonin toteuttama rakennus. 50-metrisen tornin ympärille kiertyy vahvoja geometrisiä rakennelmia, kuten kolmion muotoinen lasinen pyramidi ja lieriön muotoinen suuri halli. Pyramidi toimii sisäänpääsyhallina, jossa ihmiset saa hieman tutustua ympäristöön ja muodostaa siitä ensivaikutelmaa. Rakennuksessa on tämän lisäksi tietenkin myös esittelytilaa, vieläpä reilusti yli 5000 neliömetriä.

  1. M. Pei kertoo suunnitelleensa rakennuksen niin, että siellä voi nähdä ja kuulla rock n’ rollin soivan, vaikka musiikkia ei olisi. Hän pyrki jäljittelemään rockista pulppuavaa energiaa vahvojen muotojen ja ratkaisujen avulla, ja toivoi, että rockin ystävät ottaisivat rakennuksen avosylin vastaan, ja siitä tulisi ainakin Yhdysvalloissa rockin koti. I. M. Pei kyllä onnistui tavoitteessaan, sillä nykyään Hall of Famea kutsutaankin rockin sydämeksi.

Kritiikki

Yleisin Hall of Famen kohtaama kritiikki johtuu siitä, että järjestäjinä toimii vain muutama ihminen, joista kukaan ei ole muusikko tai musiikkialan ammattilainen. Heitä on arvosteltu epäammattimaisien valintojen tekemisestä, ja etteivät he ole ottaneet huomioon todellisia mestariteoksia ja niiden tekijöitä. Rockin tämänhetkisiin superstaroihin on vaikuttanut paljon pienemmät artistit ja tukijoukot, jotka kyllä muodostavat yhden Hall of Famen kategorian, mutta joita ei kuitenkaan ole otettu tarpeeksi mukaan.

Hall of Fameen on päässeet monet blues-, country- ja gospel -musiikkia soittaneet artistit, jopa reggae-laulaja Bob Marley, mutta heavy metallin ja progressiivisen rockin edustajat tuntuvat unohtuneen aivan kokonaan. Osa alkoi jopa vastustamaan koko Hall of Fame -konseptia Bob Marleyn valinnan jälkeen. Monet olivat pöyristyneitä, että rockiin varmasti enemmän vaikuttanut heavy metal jäi reggaen jalkoihin. Väitetään siis, että valitsijoiden oma musiikkimaku vaikuttaa valintaprosessiin liikaa.

Pohjoismaiden edustus Hall of Famella

Ruotsalainen pop-yhtye ABBA on ensimmäinen ja toistaiseksi myös ainoa Rock and Roll Hall of Famelle valittu Pohjoismainen kokoonpano. Valinta tapahtui vuonna 2010 Hall of Famen 25-vuotis juhlapäivänä Waldorf-Astoria hotellissa New Yorkin Manhattanilla. Valinta sai jonkin verran kritiikkiä, sillä ABBA oli pop, eikä rock-yhtye. Valitsijat pystyivät kuitenkin osoittamaan yhtyeen vaikuttaneen laajalti rock-musiikkiin, tuoden sille omanlaisen aaltonsa 70-80 luvuilla. Saa nähdä yltääkö suomalaiset vielä joskus sinne asti!

Hall of Famen tulevaisuus

Rock and Roll Hall of Famen toiminta tulee jatkumaan tulevaisuudessa varmasti varsin normaalisti. Vaikka järjestäjät ovat saaneet kritiikkiä, hyvät puolet kuitenkin peittoavat ne mennen tullen. Joka vuosi järjestetään seremonia, jossa kerrotaan uudet museon siipien suojaan otettavat artistit. Vuonna 2018 sinne valittiin muun muassa Bon Jovi ja Nina Simone. Monet nettisivut ovat spekuloineet tulevia ehdolla olijoita jo hyvin pitkälle, jopa vuoteen 2042 asti. Ensi vuonna, 2019, kuumimpia nimiä ovat Daft Punk ja Notorious B.I.G. Myös Eminemin odotetaan vihdoin saavan paikkansa Hall of Famelta vuonna 2021.

Onko rock kuollut?

Rock ja rock-kulttuuri ovat kulkeneet pitkän matkan kapinallisesta yhteiskunnan valtarakenteita uhmaavasta musiikista ja asenteesta tutuksi ja tuvalliseksi valtavirtamusiikiksi, jota kuulee elokuvien ja mainosten taustamusiikkina. Rockin kuolemasta on puhuttu vuosia. Ensin siitä kuiskuteltiin, mutta nyt rockin kuolemaa julistetaan jo megafoneista. Ja kuoroon ovat liittyneet Kiss-yhtyeen Gene Simmons ja The Who -yhtyeen Reger Daltrey. Ovatko he oikeassa?

Ehkä. Toisaalta jo vuonna 1972 The Who -yhtyeen Roger Daltrey lauloi rockin kuolemasta, ja jo sitä ennen samaa julisti The Doorsin Jim Morrison. Tosiasia kuitenkin on se, että tänä päivänä musiikkimaailma on sirpaloitunut, ja levyjen ostamisen sijasta ihmiset ovat siirtyneet Spotifyyn ja muihin streamauspalveluihin. Totuus on myös, ettei rockia löydy Spotifyn suosikkilistoilta.

Mitä rock on?

1950-luvulla syntyi uusi populaarimusiikin tyyli, jota alettiin kutsumaan rock’n rolliksi. Rock-musiikki sisältää useita eri tyylilajeja. Rockin juuret ovat mustassa bluesissa ja countryssa. Chuck Berry oli ensimmäisiä rockin isoisiä. Rock-bändissä on yleensä laulaja, sähkökitaristi, basisti ja rumpali. Olennaisimpia asioita kappaleissa ovat melodia, kertosäe, vahvat kitarat sooloineen ja lyriikat, jotka yleensä kertovat ihmissuhteista sekä sosiaalisesta muutoksesta.

Nykyään kun ihmiset puhuvat rockista, he näkevät mielissään viiden muusikon muodostaman testosteronibändin. Jäsenillä on päällään nahkaa sekä tatuointeja ja suupielissä röyhyää tupakka. Bändi on usein yhtäkkiä ilmestynyt jostain valloittaakseen koko maailman, eikä pelkästään musiikillaan vaan myös asenteellaan. Mutta jos sellainen bändi nyt ilmestyisikin, asennemaailma on niin muuttunut, että testosteroninen maailmanvalloitus ei enää onnistuisi.

Rockin vanheneminen

Rock on nyt ajautunut samaan asemaan kuin jazz 80-luvulla. Entisestä valtavirtamusiikista, jonka tarkoitus ei koskaan ollut tulla massojen musiikiksi, on tullut keski-ikäisten ja harmaahapsien musiikkia. Kyseiset sukupolvet löysivät rockin teini-iässä, ja he ovat vanhenneet samaan tahtiin entisten idoleittensa kanssa. Ja kun kultakellokädet taputtavat Mick Jaggerin kömpiessä kartanostaan lavalle, siitä on kapina kaukana.

Konkreettiset esimerkit rockin kuolemasta ovat rock-suuruudet, kuten David Bowie, Leonard Cohen ja Chuc Berry, jotka ovat kaikki kuolleet parin viime vuoden sisällä. Ja entiset stadion-rokkarit, jotka ovat vielä hengissä, ovat juuri tehneet jäähyväiskiertueen tai suunnittelevat uutta jäähyväiskiertuetta samalla kun kirjoittavat omaelämänkertoja. Rokkari, joka tulevaisuuden sijasta tuijottaa nostalgisesti menneisyyteen, ei ole kovin rock’n roll.

Milleniaalit ja streamaaminen

Kiss-yhtyeen toinen nokkamies Gene Simmons syyttää rockin kuolemasta milleniaali-sukupolvea. Hänen mukaansa he tanssivat rock-musiikin haudalla samalla kun streamaavat Spotifysta hip hop- ja rap-musiikkia (lähes) ilmaiseksi. Sama sukupolvi katsoo televisioista X-Factoria, joka nostaa tähdiksi laulajia, jotka eivät osaa edes soittaa instrumentteja biisien säveltämisestä ja kirjoittamisesta puhumattakaan. Simmonsilla onkin yksi neuvo rockarin urasta haaveileville: “Älä irtisanoudu päivätyöstäsi.”

Gene Simmons on oikeassa siinä, että streamaaminen on mullistanut musiikkibisneksen. Musiikkia kulutetaan kuuntelemalla tiettyjä kappaleita, ei kuuntelemalla jonkun bändin tai artistin levyä kokonaisuudessaan. CD-levyjä ostavat lähinnä keski-iän ohittaneet miehet. Samat, jotka kaivavat esiin jo tiukakoiksi käyneet 30-vuotta vanhat bändipaitansa ja lähtevät VIP-aitioon nostalgiamatkalle katsomaan paitojensa logoissa näkyvää bändiä – suurimmat tulot muusikot tekevätkin tänä päivänä konserttilipuista.

Beyoncet ja Rihannat

The Killeristä piti tulla milleniaalien iso rock-bändi, mutta niin ei koskaan kuitenkaan tapahtunut. Tänä päivänä listoilla keikkuvat suuret tähdet, jotka heijastavat nykyajan musiikkimakua. Tarjolla on mm. Beyoncea, Rihannaa, Adelea ja Kanye Westea. Samalla musiikkimaailma ei ole koskaan aikaisemmin ollut näin pirstaloitunutta, ja streamauksen takia kaikki musiikki on kaiken aikaa kaikkien saatavilla.

Tuottamisen ja soundin nousu

Jo pelkkä digitaalinen vallankumous on tehnyt rock-musiikille hallaa. Kun ennen kappaleiden tekijät saivat keskittyä säveltämiseen ja sanoittamiseen, nyt näitä suurempi merkitys on kaupallisten hittikappaleiden tehtailemisella, tuottamisella ja itse soundilla. Musiikin tekijän pitää nykyään olla elektroninen velho. Toisaalta sillä ei sinänsä ole paljon väliä. Marginaalimusiikilla on oma markkinansa, ja marginaalibändit tienaavat mukavasti varsinkin lipunmyynnissä.

Rapin maailmanvalloitus

Maailma kuitenkin muuttuu. Tämän hetken teini-ikäiset ja nuoret aikuiset eivät usko laatikkoajatteluun. Kuten aikaisempienkin sukupolvien, myös heidänkin täytyy löytää oma juttunsa itse. The Whon Roger Daltrey sanoikin The Times -lehden haastattelussa, että nykyään ainoastaan rap-musiikilla on sanottavaa ja asennetta. Rap-musiikissa, toisin kuin rock-musiikissa, on voimakkaasti mukana rahan palvominen. Mutta toisaalta, monet suurista rock-tähdistä ovat monimiljonäärejä.

Rockin tulevaisuus

Rock-musiikin loppua on ennustettu jo pitkään. Nykyään listamusiikista on turha etsiä rock-bändejä Rihannoiden ja Kayne Westien seurasta. Yhtä lailla rock-musiikki loistaa poissa olollaan radiokanavien soittolistoilla. Milleniaalit streamaavat hip hoppia ja räppiä, eikä heidän maailmankuvaansa sovi Keith Richardin edustama rock-asenne. Ainoat paikat, joissa dinosaurus nimeltään Rock on vielä hengissä ja soittaa tukka silmillä sähkökitaraa, ovat suuret konserttilavat. 70- ja 80-luvun suuruudet esiintyvät yleisöille, jotka pitkälti koostuvat heidän itsensä ikäisistään ihmisistä. Onko rock kuollut, vai onko se vain muuntautunut joksikin muuksi?

Rockissa kuitenkin vielä sattuu ja tapahtuu. Musiikkityyli ei ole kadonnut minnekään, se vaan on muuttanut muotoaan ja usein jopa sukupuolta. Tämän hetken me too -maailmassa seksistisille rokkari-miehille ei ole samanlaista sijaa kuin ennen. Ja mielenkiintoisesti tämän hetken rokinta musiikkia tekevätkin naiset, kuten PJ Harvey ja St Vincent. Rock is dead, long live rock’n roll!

Suomalaista rockia maailmalla

Tuo 1980-luku oli muutenkin niin sanotun glam rockin valtakautta. Hanoi Rocksin perässä Suomessa Dingo saavutti suuren suosion. Sen hitit, kuten Levoton Tuhkimo, Autiotalo sekä Sinä ja Minä eivät jääneet keneltäkään huomaamatta. Dingo rikkoi Suomessa kaikki tuon ajan ennätykset aina keikkailusta levyjen myymiseen. Keulahahmo Pertti ”Nipa” Neumann tunnettiin koko maassa. Dingon paras kultakausi kesti kuitenkin vain pari vuotta. Sama tapahtui myös Hanoi Rocksille.

Samaan aikaan 1980-luvulla muun muassa Eppu Normaali, Pelle Miljoona ja vaikkapa Rauli Badding Somerjoki olivat kovassa nosteessa. Esiintyjät edustivat siihen aikaan nuorisomusiikkia, jota pidettiin kapinallisena sekä myös hieman vaarallisena. Jotkut vanhemmat rajoittivatkin lastensa käymistä näiden yhtyeiden keikoilla. Samoihin aikoihin uriaan aloittelivat myös Ismo ja Ilkka Alanko, jotka ovat sittemmin olleet monissa eri kokoonpanoissa. Näistä tunnetuimpia ovat Hassisen Kone ja Neljä Ruusua.

HIM

Vuonna 1991 Helsingissä perustettiin mm. Ville Valon ja Mikko Paanasen toimesta yhtye His Infernal Majesty. Muutaman vuoden päästä nimi kuitenkin vaihdettiin ja HIM julkaisi esikoisalbuminsa. Se menestyi loistavasti ja sai nimeä myös ulkomaita myöten. Ei siis ihmekään, että kymmenisen vuotta myöhemmin HIMistä tuli ensimmäinen suomalainen yhtye, joka on pystynyt myymään kultalevyyn oikeuttavan määrän Yhdysvalloissa. Tämä tapahtui vuonna 2005 julkaistulla levyllä Dark Light.

HIMin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Join Me, Right Here in My Arms sekä Rip out the Wings of a Butterfly. Ne kuultiin myös aina yhtyeen live-keikoilla. Vuonna 2017 yhtye julkaisi ilmoituksen, joka sai fanit itkemään. HIMin ura oli tulossa tiensä päätökseen. Yhtyeen viimeinen keikka soitettiinkin tuttuun tyyliin Tavastialla Helldone-festivaaleilla vuoden 2017 viimeisenä päivänä. Keikan päättänyt When Love and Death Embrace jäi kaikkien aikojen viimeiseksi live-kappaleeksi.

Hanoi Rocks

Hanoi Rocks oli Michael Monroen ja Andy McCoyn johtama yhtye, jonka muut soittajat vaihtuivat kohtuullisen tiuhaan tahtiin. Kappaleiden melodioista vastasi pääasiassa McCoy, kun taas sanoitus meni melkein tasan näiden kahden kaverin kesken. Yhtye ehti hajota monesti Monroen ja McCoyn keskinäisten riitojen vuoksi. Vuonna 2009 oli kuitenkin selvää, ettei yhtye pystyisi enää jatkamaan yhdessä. Ura lopetettiin sovussa ja molemmat jatkoivat soolouriaan.

Michael Monroen sooloura on hyvinkin onnistunut. Hän aloitteli sitä jo ikään kuin sivuprojektina Hanoi Rocksin aikoihin. Tällöin Monroe julkaisi uuden levyn aina muutaman vuoden välein. Tänä päivänä Monroella menee kuitenkin todella hyvin. Hänet on palkittu monissa gaaloissa ja levyt saavat hyviä arvosteluja. Andy McCoy on yrittänyt julkaista muutamia singlejä, mutta pääosin hän on keskittynyt maalaamiseen ja tehnyt muutamia pienimuotoisia akustisia keikkoja.

Nightwish

Vuonna 1996 Kiteellä perustettu Nightwish oli alkujaan kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen, kitaristi Emppu Vuorisen ja laulaja Tarja Turusen akustinen projekti. Nopeasti yhtyeeseen liittyivät kuitenkin rumpali Jukka Nevalainen sekä basisti Sami Vänskä. Kappaleet syntyivät nopeasti ja Nightwishin ensimmäinen albumi Angels Fall First näki päivänvalon vuonna 1997. Albumi sai ristiriitaisia arvosteluja. Joissakin sitä suitsutettiin aivan uudenlaiseksi musiikkityyliksi, kun taas toiset arvostelut sanoivat, ettei yhtyeellä ole minkäänlaista kaupallista potentiaalia.

Kuitenkin jo parin vuoden päästä yhtyeen perustamisesta Nightwish alkoi kiertää maailmaa aina Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa myöten. Hyvin nopeasti yhtyeen maine kovana live-esiintyjänä kiiri ja salit alkoivat olla loppuunmyytyjä. Tähän päivään mennessä Nightwish on käynyt läpi kaksi laulajanvaihdosta ja myös basisti ja rumpali ovat vaihtuneet. Sen lisäksi yhtyeeseen on tullut säkkipillinsoittaja. Nightwish on valloittanut maailmaa muun muassa myymällä Wembleyn stadionin loppuun Floor Janssenin toimiessa keulakuvana.

Von Hertzen Brothers

Von Hertzen Brothers on nimensä mukaisesti kolmen veljeksen muodostama yhtye, joka soittaa klassista ja progressiivista rockia. Yhtye julkaisi ensimmäisen levynsä Experience vuonna 2001. Se sai jo hyviä arvosteluja ja yhtyeen keikoilla alkoi käydä entistä enemmän faneja. Yhtye löi kunnolla läpi vuoden 2006 levyllään Approach. Se voitti Emman vuoden parhaana rock-albumina ja on tähän mennessä myynyt kultaa. Yhtyeen viimeisin albumi on julkaistu vuonna 2017.

Suomalainen rock tänä päivänä

Suomalainen rock elää ja voi erittäin hyvin. Sen todistavat jo ne kaikki lukuisat yhtyeet, jotka tekevät edelleen tänä päivänäkin hurjan menestyksekästä kansainvälistä uraa. Yksi suomalaisen rockin suurimmista nimistä oli tietenkin Hanoi Rocks. Kyseessä oli juurikin se yhtye, joka viimeistään nosti Suomen kaikkien musiikkifanien huulille. Tarttuvista kappaleistaan ja energisestä esiintymisestään tunnettu yhtye houkutteli salit täyteen niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Aasia oli kuitenkin yhtyeen parasta aluetta ja siellä Hanoi-mania yltyi välillä hurjiin mittasuhteisiin.

Suomalainen rockmusiikki jyrää edelleen maailmalla, eikä loppua näy. Uudet yhtyeet löytävät ulkomaan markkinat helpommin nyt, kun tie on raivattu monen muun yhtyeen toimesta. Kovassa nosteessa ollut Santa Cruz ilmoitti hajoamisestaan kesken Yhdysvaltain kiertueen. Se oli pieni kolaus suomalaiselle rockmusiikille, sillä Santa Cruzin odotettiin olevan seuraava suuren luokan nimi. Nyt kaikki toivo voidaan kuitenkin laittaa Shiraz Lanen hartioille. Yhtyeen vuonna 2018 julkaistu toinen albumi antaa luvan odottaa paljon.

Useat Turun baarit tarjoavat live-musiikkia ja rock-keikkoja

Vain yksi baari Turussa on profiloitunut tarjoamaan pelkästään rock-musiikkia sekä raskasta heavy-musiikkia. Keikkojen osalta tilanne on kuitenkin toinen, ja rock-keikkoja on tarjolla monissa paikoissa. Nykyinen tilanne kertoo ehkä nuorison musiikkimausta jotakin. Nuoriso ei tällä hetkellä ole ilmeisesti kovin rock-henkistä ja sen vuoksi rock-tarjontaan sekoittuvat erilaiset musiikkityylit, kuten rap, folk ja pop sekä dj-keikat.

Turun musiikkirintamalla on tapahtunut viime vuosina muutoksia. Turun Klubi ja Rockbar lopettivat toimintansa melkein samaan aikaan, vuonna 2015. Tässä jutussa esitellään Turun parhaat paikat, jotka voidaan laveasti luokitella rock-baareiksi. Rock-musiikkia ja -keikkoja voi olla tarjolla esiteltyjen paikkojen lisäksi muuallakin, kuten esimerkiksi Sedu Koskisen uudessa ravintolamaailmassa, Naima-baarissa. Logomon ja Turkuhallin tapahtumakeskuksissa järjestetään puolestaan suurimmat konsertit.

Parhaana keikkapaikkana itseään mainostava Gong aloitti vanhan Turun Klubin tiloissa

Gong on live-musiikkiin erikoistunut baari aivan Turun keskustassa. Se aloitti vanhan Turun Klubin tiloissa melko samanlaisella konseptilla entisen Klubin kanssa. Gong on selkeästi hyötynyt tilanteesta. Gong tarjoilee live-musiikkia useana iltana viikossa. Perjantai ja lauantai ovat kuitenkin suosituimpia keikkailtoja. Gongin yhteydessä toimii irkkubaari Toby & Fellas, jossa voi nauttia live-musiikista sekä laulaa karaokea.

Gong ei ole rajoittunut mihinkään tiettyyn genreen. Musiikki voi olla rockia, popia tai rap-musiikkia – esiintyjät ovat kuitenkin useimmiten kotimaisia. Tapahtumapaikkana Gong on monipuolinen ja esityksiä voikin olla performanssitaiteesta jazziin. Suosituimpien keikkojen aikaan Gong voi melko täynnä, joten paikka onkin enemmän nuorison suosiossa. Toby & Fellasissa on karaokea ja viikonloppuisin esiintyvät house-bändit.

Dynamo-yökerho on Turun yöelämän keskus, jossa tapahtuu aina jotakin

Dynamo edustaa pitkän historian omaavaa Turkua parhaimmillaan, koska se sijaitsee vanhassa puutalossa. Dynamo on auki keskiviikosta lauantaihin. Perjantaisin Dynamossa voi nauttia erilaisista live-bändeistä ja lauantaisin menoa vauhdittavat dj-esiintyjät. Yökerho on onnistunut pärjäämään Turun muuttuvilla keikkapaikkamarkkinoilla jo yli 20 vuotta. Dynamo on suosittu ajanvietto ja tanssipaikka myös arki-iltoina, jolloin siellä ei ole esiintyjiä.

Dynamoa voi tällä hetkellä luonnehtia jonkinlaiseksi indie-baariksi, joka on hipsterien suosiossa. Paikallisen sanomalehden, Turkulaisen, äänestyksessä Dynamo valittiin ylivoimaisesti Turun parhaaksi yökerhoksi. Osaltaan Dynamon suosio perustuu varmasti live-musiikkitarjonnan monipuolisuuteen. Kovassa kilpailussa ei nykyään pärjää pelkästään rock-musiikilla. Dynamon vakio esiintyjiin kuuluvat rap-artistit. Lisäksi yökerho tarjoaa esiintymismahdollisuuksia myös monille uusille kyvyille ja tuntemattomammille bändeille.

Whisky Bar on rockin todellinen mekka

Useimmat Turun baarit eivät rajoita musiikkitarjontaansa pelkästään rock-musiikkiin, mutta Whisky Bar on tästä poikkeus. Yliopistonkadulla Turussa sijaitseva Whisky Bar tarjoaa aina popia raskaampaa musiikkia ja se onkin Turun ainoa todellinen rock-baari. Baarissa on asiakkaiden käytössä vanha kunnon jukeboksi. Whisky Barissa on satunnaisesti tarjolla keikkoja ja live-musiikkia. Muina aikoina rockia ja heavyä voi kuunnella levyltä.

Whisky Bar on avoinna viikon jokaisena päivänä, joten rockin ystävillä on aina paikka, jonne mennä. Baarin tunnelma on intiimi ja tuttavallinen ja henkilökunta juttelee rennosti vakioasiakkaiden kanssa. Iltojen ohjelmassa on tietovisoja tai vaikkapa viskimaistajaisia. Jääkiekkokin kuuluu olennaisena osana baarin tunnelmaan. Vaikka musiikin suhteen keskitytään vain rockiin, juomapuoli on kuitenkin pelkkää viskiä monipuolisempi.

Monipuolinen ja kokeileva Bar Kuka

Bar Kukaan on aina vapaa pääsy, myös live-keikoille. Baarilla on sama omistaja kuin suositulla Dynamolla ja esiintyjätarjontakin on yhtä monipuolinen. Bar Kuka on Dynamoa pienempi ja se on avoinna viikon jokaisena päivänä. Bar Kukassa on tarjolla stand-up -esiintyjiä, dj- esiintyjiä, open mic -iltoja ja erilaisia bändejä. Paikan musiikkitarjontaan voi tutustua sen verkkosivuilla olevien soittolistojen avulla.

Turun yöelämän outolintu Radbar

Aurajoen eteläpuolella sijaitsevassa Radbarissa on tarjolla esityksiä heavy metalista vitsien kerrontaan. Radbarin omistavat ylioppilaskunta ja Radbrew-panimo. Paikka kutsuu itseään post-apokalyptiseksi käsityöläisolutbaariksi. Siellä voi esimerkiksi pelata lautapelejä erikoisoluita siemaillen ja live-bändejä kuunnellen. Radbar on samaa jatkumoa Turun ylioppilastalossa aiemmin sijainneelle S-Osikselle. Tälläkin hetkellä Radbar sijaistee yliopiston läheisyydessä. Sijainnin vuoksi asiakaskunta koostuu pääasiassa opiskelijoista.

TVO tarjoaa punkia ja muuta marginaalimusiikkia

Rautatieaseman läheisyydessä sijaitseva TVO on keikkapaikka. TVO:ssa on 120 asiakaspaikkaa kahdessa kerroksessa. Baarissa voi käydä kuuntelemassa marginaalimusiikkia useana iltana viikossa. Monet TVO:n esiintyjistä ovat aloittelevia keikkailijoita ja bändejä, jotka ovat vielä tuntemattomia nimiä suurelle yleisölle. Musiikin genret vaihtelevat metallista punk rockiin. TVO:n omistaa ylioppilaskunta ja nimi onkin lyhenne Turun varsinaissuomalaisesta osakunnasta.

Street Bar 95:ssä voi rock-keikan ohessa myös syödä

Street Bar 95 sijaitsee Satakunnantien varrella, muutaman kilometrin päässä Turun keskustasta. Se on Turun rock-baareista ehkä vähiten hipsterihenkinen. Ohjelmisto koostuu live-keikoista ja karaoketansseista, ja kerran kuukaudessa esiintyy tanssiorkesteri Väliveto. Muu keikkamusiikki vaihtelee punkin ja perushevin välillä. Musiikin kuuntelun ja tanssin ohessa voi syödä makkaraperunat tai hampurilaisen kaikilla lisukkeilla ja juoda vaikka jonkin erikoisoluen.

Yhteenveto

Whiskey Bar on Turun ainoa baari, jossa pääsee nauttimaan pelkästään rock- ja heavymusiikista. Turun parhaaksi yökerhoksi äänestetyssä Dynamossa soitetaan monien muiden baarien tavoin indie rockia. Baarien esiintyjät ja musiikkityylit vaihtelevat kuitenkin illasta riippuen. Live-esiintyjät voivat olla hyvin erilaisia ja eri musiikkityylejä edustavia, kuten esimerkiksi rap- tai pop-bändejä. Rockin ystävän kannattaakin tutustua illan musiikkitarjontaan eri baareissa etukäteen. Yliopistokaupunkina Turussa on myös muutamia ylioppilasyhdistyksen ylläpitämiä rock-henkisiä baareja. Turun Klubin lopetettua toimintansa sen paikan on täyttänyt monipuolisia live-elämyksiä tarjoava Gong.